tiistai 30. elokuuta 2016

Sisustuspohdintaa, remontti kaaoksen keskellä..

Tosiaan ukko kultani antoi minulle syntymäpäivälahjaksi uuden värin olkkarin seinään. Tässä on nyt mennyt sitä remontoidessa pari päivää. Värin muutos aiheuttaa sisustuskuumetta entisestään. Uusi sohva tulee taloon, mutta väri on vielä mietinnän alla ja uutta ilmettä muutoinkin. Vaihtoehtoja mietiskellessäni keräilin kuvia ja nyt pitäis pohtia että mitä ja juu vai ei. 


Kumman värin valitsisit?







Olen ihastunut tähän ikean KIVIK sohvaan jo aikoja sitten. Olen jo pari vuotta miettinyt sen hankintaa, joten malli olisi tämä, mutta mites väri? Valkoinen vai vaalea harmaa? Valkoisesta olen aina haaveillut mutta toimiiko se pikkulapsi perheessä oikeasti? Olohuoneen sohva on kodissamme kuitenkin suuri elementti ja kovalla käytöllä, en halua että sitä ruvetaan "varomaan" ja miettimään uskallanko istua, uskallanko juoda kahvini ettei vain läiky.. Olisiko siis se harmaa kuitenkin parempi vaihtoehto?  
Sohvan kaveriksi olen haaveillut samanmoista divaania pöydän toiselle puolelle takan eteen. Siinä sitten olla möllötellä takkatulen ääressä.




H&M tarjoaisi ihania kynttilöitä ja säilytyskorin ja ihastuin tuohon röyhelötyynyyn. Siinä on jotain hempeän sympaattista :) Niitä oli myös eriväreinä harmaa ja musta.

HobbyHallin sivuja surffaillessani tarttui nämä silmiin:





Ihania kynttilöitä, syksy tuo tullessaan aina kynttiläbuumin. Kynttilöitähän ei voi olla liikaa..

Tämmösiä mietteitä tälle kertaa, mitäs olette mieltä? Mitkä on teidän kotienne ykkös sisustusjutut tällähetkellä? Entäs mitäs teillä on haavelistan kärkipäässä?



Mukavaa ja työntäyteistä tiistaita teille!



8 kommenttia:

  1. Minä valitsisin harmaan sohvan - useamman vuoden valkoisen sohvan kanssa eläneenä. :) Ihania nuo H&M:n kynttilät ja Hobby Hallin tyynyt ja huovat (Luhtaako nuo ovat, muistanko ihan väärin?)

    VastaaPoista
  2. Valkoinen on ollut siis hankala pitää? Finlaysonin näkyivät olevan nuo tyynyt :)

    VastaaPoista
  3. Valkoisessa näkyy lika herkemmin. Mutta onhan noissa Ikean monissa sohvissa irrotettavat
    päälliset. Se on vaikea valita...
    Meillä on olkkarissa vaalea ja tv-huoneessa harmaa sohva.
    Tykkään itse kummastakin väristä.
    Itse haaveilen uudesta olkkarin pöydästä.
    Mukavaa tiistaita!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä valkoisessa näkyy juu. Pelkään juuri sitä että alkaako sitä valkoista väriä varomaan ja sitten sohvasta menee nautinto :D Noh, katsotaan kumpaan päädytään, ensiviikolla hakemaan uusi sohva kotiin :)

      Poista
  4. Sunnuntaina vetäisin valkoiset päälliset kloriittipesun jäljiltä sohvien päälle... Illalla synttärionnittelut jälkeen näkyi joku pieni pyyhkineet naamaansa istuin tyynyyn jne nyt loppu viikosta totean että jos ehtisin pensaisiin osan taas uudestaan... Taidan kaivaa vaaleanbeiget pian kaapista tilalle. Niin raikkaat kun valkoset ovatkin, tällä hetkellä meillä niistä on enemmän työtä kuin iloa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vähän pelkään :D Taidan päätyä juu siihen harmaaseen ja ostaa valkoiset päälliset kaappiin odottamaan ;)

      Poista
  5. Kiva blogi. Jään seuraamaan. Liity myös blogiini lukijaksi, arvostaisin sitä. Jotkut peittävät valkoiset sohvat vilteillä, jos suklaatahrat ym. osaa ennakoida siten, että ehtii heittää torkkuviltin sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kiitos kutsusta tulen varmasti ;) Mietinkin tuota torkkupeitto asiaa, meillä on tällä hetkellä ollut torkkupeittoja "suojana" mutta olen vähän kyllästynyt, tahtoisin nähdä sohvan kunnolla ja kääriytyä itse pehmeisiin torkkupeittoihin. :) Tällä viikolla lähdetään sohvan metsästysreissulle isännän kanssa, katsotaan mitä tarttuu mukaan.

      Poista

Jätäthän kommentin ja piristät päivääni :)