Äiti ja Työ

Olen monta vuotta ollut lasten kanssa kotona, kotiäitinä. Nauttinut siitä todella paljon ja kokenut itseni etuoikeutetuksi että on ollut mahdollisuus jäädä lasten kanssa kotiin. Olen nähnyt Lähes jokaisen päivän heidän lyhyen lapsuutensa alkutaipaleelta. Jokaisen ensiaskeleet, Kuullut ensimmäiset sanat, Jokaisen kiukunpurkauksen, Jokaisen rakkaudennälkäisen halauksen. Siinä hetkessä ne tuntuivat pieniltä arkisilta asioilta, mutta nyt kun ajattelen, kuuntelen muita ja katselen ympärilleni tajuan että kaikilla ei ole ollut siihen onneen mahdollisuutta. Ehkä perheen taloudellinen tilanne on vaatinut töihin paluun niin pian kuin mahdollista? Tai jokin muu syy/pakottava tarve on ajanut töihin. 

Itse olen ollut hoitovapaalla kuopuksesta koko sallitun ajan. 

Tänä keväänä päätin että kesän jälkeen palaan takaisin työelämään, lopullisesti.

Meidän perheeseen ei ole enään tulossa lisäystä, lapsiluku on siis täynnä. Juu tiedän vannomatta paras, mutta vakaasti olen päättänyt että kolme riittää minulle. 

Itse olen heitellyt milloin millaistakin keikkatyötä moneen eripaikkaan ja en oikeastaan ole edes kaivannut pidempiä työsopimuksia. Mutta nyt halusin jotain pysyvämpää, vakinaisempaa. Toukokuussa minulle tarjottiin lyhyttä keikkatyötä uudessa paikassa ja loppukesästä huomasin viihtyneeni siellä jo koko kesän, täysillä. Tarjottiin pidempää työsopimusta. En kauheasti edes miettinyt kun vastasin kyllä. 

Nyt kun on saatu koulut ja päiväkodit käyntiin kunnolla, huomaan kuinka suunnattomasti nautin työnteosta. Tuntuu kuin minulla olisi alkanut uusi elämä. Ihanista lasten kanssa kotona vietetyistä vuosista jää rakkaita ja kultaisia muistoja joita vaalin, mutta nyt on käännetty uusi sivu elämässä.

Työmatkat, istun yksin autossa ja saan päättää mitä musiikkia kuuntelen tai olen kuuntelematta. Saan päättää että väännänkö volumet kaakkoon vai mykistänkö koko vehkeen. Saavun omaan työpaikkaani, omalle lokerolleni, omilla työavaimillani, olen osa jotakin. Minulla on kotiäidin roolin jälkeen jälleen paikka jossain aivan omassa yhteisössä.

Työpäivän jälkeen haen rakkaat lapseni ja olen vietän heidän kanssaan aikaa. 

Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu että olisin jälleen "vapaa". Enkä tarkoita tätä niin että en olisi viihtynyt kotiäitinä ja nauttinut siitä. Enkä myöskään vapaalla tarkoita että hylkäisin lapseni jotenkin vaan nimenomaan sitä että lapsilla on lastentyö (koulut ja päiväkodit), äidillä äidin työ ja isällä isän työ. Ja  päivän päätteeksi alkaa jälleen perheen aika.

Sanotaan vaikka näin että maailmaa katsoo ihan uudenlaisin silmin. Arki hakee muotoaan ja muotoutuu erilaiseksi. Elämä ei ole enään vain seurakunnan kerhoja, mammakahveja ja kakkavaippoja (vaikka ei siinäkään mitään pahaa ollut, päin vastoin). Lapset kasvavat koko ajan  mutta huomaan että tämä äitikin kasvaa henkisellä tasolla yhtäpaljon.
Ja huomaan että nyt kun yhteistä aikaa on vähemmän pienimmistäkin arkisista asioista nauttii enemmän. Pelkkä lihapullien pyörittely perheen kanssa yhdessä, joka hetki sitten tuntui niin tavallisen arkipäiväiseltä, tuntuu nyt arjen luksukselta vain koska se tehdään yhdessä. Pienistä asioista tulee suuria. 

Tälläisiä keskiviikkoisia mietteitä :) Viettäkää mukava ilta!